harri vuorinen
Harri_Vuorinen_5515-3.jpg

Arvoni

Jokaisella ihmisellä on arvojärjestelmä, jonka mukaan hän toimii ja tekee päätöksiä, niin myös minulla.

Emme pysty tietämään minkälaisia päätöksiä joudumme tekemään tulevaisuudessa, koska maailma muuttuu vauhdilla. On kuitenkin todennäköistä, että päättäjät tekevät tulevia päätöksiä syvimpien arvojen pohjalta. Vaalilupaukset koskettavat monesti vain yksittäisiä asioita. Lupausten taakse jää piiloon paljon merkittävämpiä asioita äänestäjän kannalta.

 

Koska arvot ovat suhteellisen pysyviä, niin haluan julkaista omat arvoni. Näiden pohjalta voit tehdä päätelmiä miten eri tilanteissa toimisin ja päättäisin.

Kristillinen Arvopohja

Luotan Raamattuun ja pidän sitä Jumalan opastuksena meille. Raamatun ohjeiden mukaan toimimalla yhteiskunta voi hyvin ja aivan käytännön tasollakin kaupunki menestyy.

Olen ollut monessa seurakunnassa mukana ja myös monenlaisen opetuksen piirissä. Tämän lisäksi olen opiskellut teologiaa Helsingin yliopistolla. Tämä monipuolisuus on avartanut silmiäni näkemään, että kristilliset arvot eivät ole niin mustavalkoisia kuin monet ääripäät antavat ymmärtää.

Minulle kristillisten arvojen pohjalta tehtävä politiikka luo rakentavaa keskustelua, jossa kaikkien mielipiteille on tilaa. Jokainen ihminen voi kokea olevansa rakastettu, vaikka ei kannattaisi Raamatussa annettuja ohjeita. En ole käännyttämässä ihmisiä tai julistamassa heille syntejä, vaan minun tehtäväni on tuoda esille kristillinen näkökulma keskusteluun. Hyvänä esimerkkinä kuntatasolla voisi toimia suvivirren laulaminen kouluissa. Kannattaisin sitä.

Perhe

Olen ollut vuodesta 1997 naimisissa vaimoni kanssa ja meillä on kolme lasta. Olemme nähneet vaimoni kanssa hyviä ja huonoja aikoja. Kovalla työllä ja pariterapialla olemme voittaneet lähes kaikkiin suhteisiin liittyvät ongelmat. Olemme hyvin tyytyväisiä siihen, että jaksoimme taistella läpi vaikeiden aikojen.



 

Uskon siihen, että turvallinen koti luo lapsille, ja myös aikuisille, perustan hyvinvoinnille. Kun kotiasiat ovat kunnossa, elämällä on hyvinvoinnin perusta kunnossa. Teen politiikassa päätöksiä, jotka turvaavat perheiden hyvinvoinnin. 

 

Kuntatasolla esimerkkinä voisi toimia kaupungin myöntämä kuntalisä, joka mahdollistaa yli 1-vuotiaiden lasten hoitamisen kotona. Kannatan taloudellista tukea pienten lasten vanhemmille. 

 

  • Lapsella on oikeus siihen, että hän saa olla pidempään omien vanhempien hoidettavana

  • Kuntalisän poistaminen Helsingissä osuu pahiten pienituloisimpiin

  • Kun lapset ovat pieniä, niin juuri silloin parisuhde on kovimmillaan. Miksi lisätä vanhempien painetta entisestään poistamalla kuntalisä?

Toisten Kunnioittaminen

Jokainen ihminen on arvokas ja hänen mielipiteellä on merkitys. Valitettavasti tämä on populistisessa kulttuurissa unohtunut täysin. On hyväksyttävää ajaa yhden ryhmän etua, ottamatta muita huomioon. Tehdään voittajat ja häviäjät politiikkaa. Tämä johtaa nollasummapeliin, jossa vain yksi ryhmä voi hyötyä kerrallaan. Tämä on harha, joka on syntynyt politiikan kentälle jyrkän vastakkainasettelun seurauksena.

 

Kansantaloudessa on kiistaton tosiasia, että parhaat päätökset luovat win-win-tilanteita, joissa kaikki osapuolet hyötyvät. On mahdollista löytää ratkaisuja ja tehdä päätöksiä, jossa hyvinvointi lisääntyy kaikilla. Tämä vaatii kuitenkin toisten kunnioittamista ja hyvää keskustelukulttuuria. Toisten jatkuva haukkuminen ja virheiden hakeminen lyömäaseeksi, ei rakenna yhteiskuntaa, eikä sillä tavalla voi löytää parhaita ratkaisuja.

_DSC5572.jpg

Ahkeruus

Vaikka olisi kuinka taitava, älykäs ja lahjakas, niin ilman ahkeruutta ei voi saada aikaan tuloksia. Poliitikot ovat eräänlaisia yrittäjiä, heillä ei ole esimiestä. Tästä syystä laiska poliitikko ei saa aikaiseksi mitään, vaikka hänellä olisi kuinka hyvät ajatukset ja taidot.

 

Olen ollut yrittäjänä yli 15 vuotta ja tiedän mitä työnteko tarkoittaa. Olen jopa oppinut huomaamaan, että hieman huonommillakin korteilla pärjää, kun on ahkera. Politiikassa se voi tarkoittaa sitä, että pienemmässä puolueessa ja pienemmällä valtuustoryhmällä, pystyy vaikuttamaan päätöksiin, kun on ahkera ja tutustuu aiheisiin huolella.

 

Yrittäjän ahkeruus on myös tarttuvaa. Ahkeruus ja tekemisen meininki tarttuu ympärillä oleviin, tätä kautta oma ahkeruus voi moninkertaistaa tulokset valtuustossa ja lautakunnissa.

 

Koulutus

Olen vahva koulutuksen kannattaja. Koulutus on investointi tulevaisuuteen ja hyvä sellainen. Suomalainen koulutusjärjestelmä on yksi maailman parhaimpia. Maksuttomuus tuo jokaisen lapsen samalle viivalle, katsomatta sosiaaliluokkaan tai vanhempien tulotasoon. Toki vanhempien kannustus opiskeluun vaikuttaa lapseen, mutta siihenkin voidaan vaikuttaa valistustyöllä.

dd

Itse olen saanut opiskella kahdessa yliopistossa. Valmistuin Helsingin Kauppakorkeakoulusta kauppatieteiden maisteriksi ja aloitin myöhemmin opiskelut Helsingin yliopistossa, teologian laitoksella. Opinnot ovat vielä kesken.

 

Koulutus on antanut minulle pohjan ymmärtää taloutta. Vahva ymmärrys talousasioista ja kansantaloudesta luo pohjan tehdä oikeita päätöksiä. Koulutuksen myötä olen myös oppinut tutkimaan asioita. Mutta tärkein asia jonka olen koulutuksen myötä oppinut, on se, että minä en aina ole oikeassa. Jonkun muun ratkaisuehdotus voi olla parempi käsillä olevaan tilanteeseen.
 

_DSC5573.jpg
 
_DSC5512.jpg

Kokemus

Vaikka koulutus on äärimmäisen arvokasta, ei sillä voi korvata kokemusta, ja sama toisinpäin.

 

Kuulin tarinan työnhakijasta, joka oli ollut töissä 20 vuotta samassa yrityksessä. Hän päätti hakea uutta työtä, uudesta työpaikasta. Kun häneltä kysyttiin työkokemuksesta, niin hän ilmoitti 20 vuoden työkokemuksen. Tähän haastattelija totesi, että vastaus on väärä. Sinulla on 3 vuoden kokemus ja loput 17 vuotta olet toistanut itseäsi.

 

Olen tämän tarinan innoittaman yrittänyt hankkia itselleni laajan työkokemuksen erilaisista yrityksistä työntekijänä, mutta myös yrittäjänä. Olen ollut työntekijän roolissa lääkejätti Pfizerilla, markkinointitalo Telia Infomedialla, perintätoimisto Lindorffilla ja lääkärikeskus Doctagonilla. Olen perustanut kolme yritystä, joista suurimmassa oli parhaimmillaan lähes 40 työntekijää. Kaikki yritykset ovat olleet kaikkina toimintavuosinaan voitollisia ja ovat edelleen. Kahdessa en enää ole omistajana.

 

Lisäksi sydämen asiani on ollut muiden ihmisten auttaminen. Olen tehnyt vapaaehtoistyötä viikoittain 15 vuoden iästä alkaen ja jatkan sitä edelleen. Suurimman osan vapaaehtoistyöstä olen tehnyt seurakunnassa erilaisissa tehtävissä, etupäässä nuorisotyössä ja pastoraalisissa tehtävissä ihmisten kanssa. On etuoikeus antaa aikaa toiselle ihmiselle ja nähdä, miten oma panos saa tuottaa hyvää hedelmää hänen elämässä.